torstai 8. helmikuuta 2018

työssäoppiminen lahen skania

sitten meillä tuli rekkaan vika vissiin kolme kertaa. jouduttiin viemään rekka rekkapajalle.
miehet sai laitettua perälaudan toimimaan. sitten päästiin taas jatkamaan työn tekoa.
perälauta hajos vielä nastolan apsilla oli pitkä matka korjaamolle.
kahvia meni yö vuorossa aina muutama kuppi.

työssä oppiminen lahen skania

työssäoppiminen lahen skania.

oli kivaa päästä viemään ruokaa lasten päivä kotiin siellä oli ihania lapsia.
työ ergonomia on tärkeetä ettei selkä mene huonoksi tai ettei revähdä mikään paikka.
käytiin aina välillä huoltoasemalla juomassa kahvia rekka kuskin kaa yleensä otettiin kahvi mukaan.

ja sitten yhtenä yönä terminaalilla kävi joku musta mersu leikkimässä.
vartijan auto vissiin tais käydä siellä.

ma-ti-ke

työssäoppiminen

rekka kuskin nimi on nino kivelä.
työpaikka lahen skania.
työ vuoro alkoi joka päivä klo 00:30 lahen skanialla.
tykkäsin olla töissä rekka hommissa.
yö vuorot on aika rankkoja mutta kivoja.


toimitettiin elintarvikkeita eri puolille lahtea. paikkoja oli varmaan noin 30 joka päivä.

kaikista kivoin paikka oli missä pääsin avaamaan nosto oven piti painaa nappia.
toinen kiva paikka oli lahen subway.

rekka kuskin kaa puhuttiin kivoja juttuja aina välillä.